PORTAISTA PUHTIA TYÖPÄIVÄÄN

1.11.2015 klo 06:00

Kunnossa kaiken ikää -ohjelma

Kunnossa kaiken ikää -ohjelma

 

TIEDOTE
29.10.2015

 

PORTAISTA PUHTIA TYÖPÄIVÄÄN

 

Portaiden käyttäminen hissin sijaan on yksi esimerkki työpäivän aikaisesta taukoliikunnasta. Ensi viikolla 2.–8. marraskuuta vietettävien Porraspäivien aikana kannustetaan työyhteisöjä pieniin arkisiin valintoihin oman terveyden edistämiseksi.

Vuoden 2015 Porraspäiviin on ilmoittautunut jo yli 250 työyhteisöä eri puolilta Suomea.
Kampanjaviikolla työpaikoilla näkyy portaikoissa ja hissien vieressä julisteita ja kannusteita, joissa kehotetaan valitsemaan portaat hissin sijaan. Työpaikat saavat tulostaa maksuttomat kannusteet ja julisteet kampanjan verkkosivuilta. Osassa työpaikoista järjestetään erilaisia tempauksia ja kilpailuja porrastelun yhteydessä.

Yhtäjaksoisen istumisen tauottamiseen ja hyötyliikunnan lisäämiseen on tarvetta päivittäin yhä useammalla suomalaisella. Portaissa reippailu käy mainiosta arkiliikunnasta ja on usein jopa nopeampaa kuin hissin käyttö. Vaikka porrastelu säästää hissin energiaa, niin oman kehon energiaa se sen sijaan vaatii.

Portaiden kipuaminen vahvistaa hengitys- ja verenkiertoelimistön toimintaa, aktivoi alaraajojen ja keskivartalon lihaksia sekä ylläpitää tasapainoa ja koordinaatiota. Porraskävely vastaa teholtaan kevyttä hölkkää ja yksi askel portaissa kuluttaa kaloreita saman verran kuin kymmenen askelta tasamaalla. Pieni hengästyminen virkistää ja on hyväksi aivoille, jos työnteko jumittaa ajatusta.

Porraspäiviä on vietetty jo useita kertoja ja se on saanut positiivista palautetta helposti toteutettavana matalan kynnyksen työyhteisökampanjana. Kampanjaa toteuttaa Kunnossa kaiken ikää -ohjelma yhteistyössä Maailman Tervein Kansa 2015 -hankkeen kanssa.

 

Nauttikaa hyötyliikunnasta