TimanttiTour pelattiin lauantaina Helsingissä

11.12.2012

Softisturnauksessa mukana 18 pelaajaa

TimanttiTourin syksyn kolmannen osakilpailun minitennisosuus pelattiin lauantaina Helsingissä. "Isojen lohkon", kuten vanhimpien junnujen lohkoa kisoissa kutsuttiin, voitti Julius Leino. Toisena oli Anton Talukder ja kolmas Kia Kauppila. "Pienten lohkon", kuten pienempien junnujen lohkoa kutsuttiin, voiti Markus Vainikka kahdeksalla voitolla. Seitsemän voittoa keräsivät Joona Saarinen, Hidaya ElGerouahi ja Arina Vabistsevits. 

 

Jälleen kerran nähtiin hienoja palloralleja. Minitenniksen pelaaminen on suositeltavaa vanhemmillekin junioreille siksi, että softispallolla on mahdollista harjoitella paineetta sellaisia taktisia kuvioita, joiden toteuttaminen oranssilla ja vihreällä pallolla on vielä liian haasteellista. Lisäksi tekniikka pysyy paremmassa kuosissa. Mutta mikä tärkeintä: softispallolla pelaaminen on hauskaa! Suosittelemme siis minitennikseen osallistumista myös niile, jotka pelaavat jo vihreälläkin pallolla ja hieman vanhemmillekin.

 

TimanttiTourin seuraava osakilpailu on 26.1. Kevään ohjelma on nähtävissä netissä. Luvassa on kolme osakilpailua Helsingissä ja kaksi osakilpailua Olarin hallissa Espoossa.