Waltteri Heikkinen hyvässä vireessä Hyvinkäällä

11.12.2011

Waltteri Heikkinen
Waltteri Heikkinen

Voitto vaati viisi voitettua ottelua

Waltteri Heikkinen voitti Hyvinkäällä pelatun C- luokan kilpailun häviämättä kilpailussa erääkään. Välierissä hän päihitti Jaakko Vuoren 6-1,6-4 ja finaalissa Tapio Leskisen 6-4,7-5. Tämä oli toistaiseksi Waltterin suurin saavutus tenniksen parissa.

Smash-Espoo järjesti ensimmäiset kilpailunsa uudessa Olari hallissa. Smashilaisista Riku Pääkkönen voitti miesten D- luokan, saaden finaalissa luovutuksen HLK:n Nikita Kopytovilta. 

Nino Salonen eteni finaaliin Turussa pelatuissa P12- sarjan kilpailuissa. Välierissä Leevi Larkovuo kaatui numeroin 6-0,6-2. Finaalin tulos ei ollut nähtävillä vielä sunnuntai iltana.

Ella Haavisto selviytyi Espoon T11- sarjan kilpailuissa välieriin voittamalla oman lohkonsa. Välierissä Sonja Keränen oli parempi luvuin 6-1,6-1.

Ensi viikonlopuna kansalliset kilpailut järjestetään mm. Myllypurossa Finland Tennis Clubilla.
Lisäksi lauantaina Mllypurossa pelataan klo 14.00 alkaen naisten SM-liigan finaalia SMASH - TaTS. Todellinen unelmaviikonloppu siis tulossa.