Julkaisemme otteita vuonna 1929 ilmestyneestä kirjasta Verkkopallopeli, Hagan Elsa, Otava 1929.

14.12.2010

Nyt vuorossa kämmen- ja rystylyönti

 

1. Kämmenlyönti.

Kämmenlyönti suoritetaan ruumiin oikealta puolelta (tässä puhutaan kaiken aikaa oikeakätisistä), ja maila koskettaa palloa sen ponnahdettua maasta. Se on tavallisen pelaajan tärkein ja tavallisin lyönti verkkopallopelissä, joten se on ehdottomasti opittava oikein.

Ranne on jännitettävä kiinteäksi. Pallon suuntaa älköön milloinkaan määrättäkö käden, vaan ruumin asennon avulla verkon suhteen, ja kierteet synnyttää käsivarsi eikä ranne. Kesken vilkastakin peliä on lyöjän mikäli mahdollista koetettava päästä perusasentoon lyöntiä suorittaessaan. Asettukaa siis kämmenlyönnissä vasen olkapää verkkoon päin, vasen jalka lähimpänä verkkoa tanakasti haara-asentoon ja odottakaa palloa maila kevyesti vasemman käden varassa leväten. Pallon saapuessa lujentakaa oikean käden ote mailan varressa, käsivarren ja olkapään liikkeellä heilahduttakaa maila taaksepäin, siirtäkää ruumiin paino oikealle jalalle. Sitten, kun maila iskee takaisin osuakseen palloon, vaihtakaa paino etummaiselle, vasemmalle jalalle. Kun maila on koskenut palloon, sallikaa sen päättää heilahduksensa loppuun saakka, mikä on hyvin tärkeätä.

Jos mailaa eteenpäin vietäessä sitä kallistetaan hieman eteenpäin, synnyttää sen vino pinta yläkierteen, mikä auttaa palloa laskeutumaan vastapäiselle kentälle kovasta vauhdistakin huolimatta. Tällaista palloa nimitetään vetolyönniksi (drive).
                            
Kaikissa peruslyönneissä on edullisinta lyödä palloa miltei vyötäisten korkeudella ja niin etäällä ruumiista, että käsivarsi voi mukavasti ojentua heilahduksessa ja pallo osuu mailaan heilahdusliikkeen muodostaman kolmeneljännesympyrän keskikohdassa, jossa iskun voima on suurin. Huolimatta siitä, mitä mailanpitotapaa noudatetaan, on pelaajan ehdottomasti varottava, ettei maila laskeudu rannetta alemmaksi. Jos pallo ponnahtaa matalasti, on hänen notkistettava polvensa tai kumarruttava.

Mitä palloon tulee, voidaan lyönti suorittaa lyömällä sitä silloin, kun se kohoaa maasta, silloin, kun se on korkeimmalla kohdallaan, tai sen laskeutuessa. Aloittelijat tavallisesti lyövät viimeksi mainitussa asennossa, koska silloin jää enimmin aikaa oikeaan asentoon pääsyä varten. Myöhemmin varmuuden lisääntyessä voidaan pyrkiä lyömään palloa sen ollessa korkeimmillaan tai jo sen noustessa ja sen kautta lisätä palautusnopeutta huomattavassa määrässä.
Vasen kylki on aina käännettävä pallon aiottuun suuntaan päin. Taitavat pelaajat vain voivat salata aikeensa lyömällä »yllätyspalloja». Vasta-alkajat lyövät yllätyspallonsa ulos taikka verkkoon, siksi määräävä tekijä on oikea asento vetolyöntiä suoritettaessa.
 
Vetolyönti on lyötävä pitkäksi. Tavallisin sääntö on, että sen on ulotuttava ainakin syöttöviivalle, mutta mieluimmin niin lähelle valtaviivaa, kuin mahdollista.


2. Rystylyönti.

Käsi tarttuu samaan kohtaan mailan varressa kuin kämmenlyönnissä. Ero on kuitenkin tarkoin huomattava, sillä rystylyönnissä asetetaan peukalo mailan vartta pitkin lyöntiä tukemaan. Haitta ja häiriö, mikä alkuaikoina syntyy. kun otetta kämmen- ja rystylyöntien välillä on vaihdettava, on varsin vähäinen verrattuna siihen etuun, minkä tanakka ote rystylyöntiä suoritettaessa tarjoaa, ja jo muutaman viikon harjoittelun jälkeen käy otteen vaihto aivan koneellisesti.
Rystyvetolyöntiä suorittaessanne seisokaa oikea kylki verkkoon päin ja oikea jalka lähinnä verkkoa. Pallon lähestyessä siirtäkää nytkin ruumiin paino takimmaiselle jalalle ja heilahduttakaa maila reippaasti taaksepäin. Sitten mailan iskiessä takaisin palloa kohden paino siirtyy oikealle jalalle, ja samalla maila koskettaa palloa taas vyötäisten korkeudella ja keskellä heilahduskaartaan. Mailan jännikkö kallistuu nytkin hieman eteenpäin synnyttäen yläkierteen. Koskettuaan palloon maila jatkaa liikettään luonnollisesti vauhdin loppuun saakka. Lyönnin päättyessä on koko paino oikealle jalalla, ja vasen jalka on vapaa aloittamaan uuden juoksun.
Rystylyönti tuntuu vasta-alkajasta vaikeammalta kuin kämmenlyönti, koska sillä ei ole vastinetta tavallisten lyöntiliikkeiden joukossa, mutta juuri siksi ei hän missään tapauksessa saa sitä välttää. Älkää millään muotoa ”juosko ympäri” ottaaksenne vastaan pallon oikealta puoleltanne, sillä silloin ette ikinä opi pelaamaan verkkopalloa, jossa molemmat peruslyönnit ovat samanarvoiset ja jossa vastustaja, joka tuntee heikkojen pelaajien Akilleen kantapään, aina aivan erikoisesti ahdistaa kentän vasenta puolta. Ja toisekseen, jos vaivaudutte harjoittelemaan rystylyöntiänne, huomaatte ennen pitkää, mikä murhaava hyökkäysase teillä on entisessä hätäpuolustuksessanne huolimattomasti harjoitelleita pelikumppaneitanne vastaan.

Kämmen- ja rystyvetolyöntejä, jotka muodostavat verkkopelin perustan, on aloittelijan ensikädessä harjoitettava. Tällöin ei voida tarpeeksi korostaa n. s. peliseinän merkitystä. Etsikää tasainen seinä, jonka edessä on tasainen ala, ja harjoittakaa peruslyöntejänne tätä seinää vastaan, jolloin häiriintymättä voitte kiinnittää kaiken huomionne lyönnin oikeaan suoritukseen, koska seinä tarkemmin kuin paras vastapelaaja palauttaa pallon aina oikeaan kohtaan ja halutulla vauhdilla, väsymättä harjoitusmestarintoimeensa.
Siis vielä kerran: pelatkaa vetolyöntinne
1. Kylki verkkoon päin käännettynä,
2. Vieden mailaa vaakasuorassa heilahduksessa  mahdollisimman pitkän radan,      
3. Siirtäen ruumiin painon takimmaiselta etummaiselle jalalle juuri palloa koskettaessanne.
 Ja ennen kaikkea: katsokaa palloon.
 Älkää alussa suinkaan yrittäkö lyödä palloa kaikin voimin. Vetolyönnin tärkein tehtävä on pysyttää pallo pelissä. Muuan amerikkalainen pelaaja on kerran vastannut kysyttäessä, mikä on tärkeintä verkkopallopelissä: ”Pallon lyöminen verkon ylitse vastustajan kentälle.” Ensiksi siis varmuus, sitten vasta vauhti – niin pian kuin vetolyöntinne on varmistunut, voitte ruveta tehostamaan sitä, lyömään voimakkaammin ja samalla vetämään mailallanne enemmän yläkierrettä palloon.