Pienten pelipäivä

7.9.2008


1999 ja 2000 syntyneet kokoontuivat hallilla.

PIENTEN PELIPÄIVÄ

Launataina 6.9 oli 00-99 syntyneiden ensimmäinen pelipäivä, johon oli saapunut vastustajia Turusta ja Talista. TVS-tenniksellä oli mukana 9 junnua ja HVS-tenniksestä oli saman verran pelaajia mukana. Smashistä palaajia oli mukana 11. Tapahtuman tarkoituksena oli innostaa ja kannustaa tulevaisuuden lupauksia kilpailemiseen ja uskonkin että siinä onnistuttiin mainiosti. Päivän aikana nähtiin todella tiukkoja ja hyvätasoisia otteluita joita oli ilo seurata ja paikalla olleet valmentajat olivatkin tyytyväisiä näkemäänsä. Parannettavaakin on tietysti vielä paljon, mutta tästä on hyvä jatkaa eteenpäin!

Kiitokset vielä kerran kaikille pelaajille ja Jussi Koivistolle, Ismo Rönkölle, Pasi Kinnuselle, sekä Turun ja HVS:n valmentajille jotka olivat tapahtumassa mukana.