Smashilaisille viisi mitalia SEB JGP- mastersissa

18.11.2013

Kristina Parviainen, Ella Haavisto ja Valtteri Ahti finaalissa

Viikonloppuna pelattiin vuoden 2013 SEB JGP- kilpailusarjan päättänyt masters turnaus Turun Impivaarassa.
Smashilaisista viisi pelaajaa eteni lohkoista jatkoon.


Kristina Parviainen sai välierissä vastaansa Milka-Emilia Pasasen. Ottelusta tuli erittäin tiukka ja lopulta Kristina vei voiton luvuin 6-2,4-6,7-6. Finaalissa vastaan asettui Laura Pennanen, jonka Kristina oli voittanut tiukasti lohkovaiheessa. Finaalissa Laura otti revanssin ja vei voiton numeroin 6-4,6-1.

P16- sarjassa Valtteri Ahti (Smash- Kotka) oli huippuvireessä ja eteni kolmella voitolla välieriin. Tiukkoja otteluita koko viikonlopun voitoksi kääntänyt Valtteri teki saman tempun semeissä ja kukisti Marcus Stenforssin 6-7,7-6,6-2. Finaalissa Patrick Kaukovalta oli parempi luvuin 6-3,6-1.

T12- sarjassa Ella Haavisto eteni semeihin puhtaalla pelillä. Välierissä Fanny Törn ei pystynyt haastamaan Ellaa. Voitto kotkalaiselle luvuin 6-3,6-0. Finaalissa vastaan asettui Paula Joukanen. Ottelu oli tiukka ja voittajaksi selvisi Paula lukemin 3-6,6-1,6-4.

T14- sarjassa Nikita Liebkind eteni jatkoon voittamalla kaikki alkulohkon ottelunsa. Nikita mm. käänsi yhden ottelun nimiinsä oltuaan tappiolla 5-7,1-5. Välierissä Mariella Minetti oli vahvempi luvuin 6-4,6-4.

P14- sarjassa Tatu Alanen eteni välieriin voittamalla kaksi ottelua lohkossaan. Välierissä Tatu joutui taipumaan Ilari Vesaselle luvuin 3-6,2-6.