TimanttiTour pelattiin lauantaina Helsingissä

30.4.2012

Pallot saivat kyytiä Janus-hallissa

TimanttiTourin kevään neljäs osakilpailu pelattiin lauantaina. Midien sarjan osallistujamäärää verotti samaan aikaan Talissa pidetyt juniorikisat, mutta paikalle tuli seitsemän pelaajaa. Ensin pelattiin oranssilla pallolla. A-lohkon voitti Robi Lassila ja B-lohkon Akseli Holopainen. Tämän jälkeen siirryttiin vihreään palloon, jolla pelasivat A-lohkon kaikki pelaajat ja lisäksi B-lohkon voittaja. Lohkovoittajaksi selviytyi tällä kertaa Axel Malmio GVLK:sta. Serena Hatakka ja Kia Kauppila pelasivat lisäksi oranssilla kahden erän ottelun, jossa nähtiin hienoja palloralleja. Tulos 6-1, 6-1 Kialle ei kerro koko totuutta.

 

Minien sarjassa oli totuttu määrä pelaajia mukana, tällä kertaa 22. A-lohkon voitti Robi Lassilla, B-lohkon Jeri Lassila, C-lohkossa tasavoitoin kärjessä olivat Andre Linna, Joona Saarinen ja Hidaya ElGuerouahi ja D-lohkossa eniten voittoja keräsi Markus Vainikka. Kisojen lopussa pelattiin muun muassa polttopalloa. Ensin poltettavina olivat lapset ja polttajina vanhemmat. Ja sitten sama toisinpäin. Ja hauskaa oli!

 

Kiitokset jälleen kerran vanhemmille osallistumisesta kisajärjestelyihin!

 

Kevään viimeinen TimanttiTour pidetään 26.5.