Aliarvostettu Ammattilaistennispelaaja

23.1.2012

Jarkko Nieminen

 

Aliarvostettu huippu-urheilija
JARMO FÄRDIG HS JARMO.FARDIG@HS.FI
KIRJOITTAJA ON URHEILUTOIMITTAJA HELSINGIN SANOMISSA.
 
Jarkko Nieminen on pelannut koko 2000-luvun lajinsa huipun tuntumassa. Siitä huolimatta kolmekymppinen tennisammattilainen on saanut otsaansa luuserin leiman.
 
Kritiikki on kohtuutonta. Nieminen on parhaimmillaan ollut lajissaan 13:nneksi paras maailmassa, ja päättänyt kaikki ammattilaisvuotensa 100 parhaan joukossa.
Saavutus on kova, sillä tennis on yksi maailman kilpailluimmista lajeista. Siinä pyörii iso raha, jolla on aina ottajansa.
 
Nieminen on pelannut urallaan 12 kertaa ATP-turnauksen loppuottelussa. Hän on voittanut niistä kaksi. Vain kaksi, sanovat arvostelijat. He nostavat esiin tappiollisten loppuotteluiden lukeman, kymmenen. Silloin unohtuu helposti, että Suomen ykkönen on finaaliviikollaan ollut kisan kakkonen. Hopea on aika harvassa lajissa Suomessa häpeä.
 
Niemisen ura on kuopattu kepein mullin jo moneen kertaan. Välillä vain pelaaja itse ja hänen lähipiirinsä ovat uskoneet valoisaan tulevaisuuteen. Peluri on jaksanut puurtaa ja on noussut takaisin pinnalle kuin ongenkoho. Niin kävi myös viime syksynä Tukholmassa, missä heltisi finaalipaikka. Miehen viime kausi oli rikkonainen. Pelivire oli alkuvuonna kadoksissa, kun sairastelu ja vastoinkäyminen seurasivat toistaan.  Nieminen kävi marraskuussa poistattamassa nielurisansa. Joulukuussa hän harjoitteli saksalaisvalmentajansa Jan de Wittin alaisuudessa askeettisissa oloissa Hallessa.
 
Valmistautumisjakso oli Niemisen mielestä ehkä uran paras. Se poiki voiton Sydneyn turnauksessa. Kentällä esiintyi takavuosiin verrattuna erilainen Nieminen. Hänestä huokui rentous ja vapautuneisuus.
Niemisen aseita ovat liikkuvuus ja rystylyönti, jota itse Roger Federer on kehunut yhdeksi maailman parhaista.  Niemisen ei tarvitse todistaa osaamistaan enää kenellekään. Hän on vastuussa vain itselleen. Mies voi nauttia komeasta saavutuslistastaan, vaikka on yksi Suomen aliarvostetuimmista huippu-urheilijoista. Niemisen kevään päämäärä on kerätä tarpeeksi pisteitä Lontoon olympialaisiin. Tavoite on jo lähes varma.
Uskokaa tai älkää. Nieminen ei usko, hän tietää