Yhteistyökumppanina Gasmet

29.6.2011


"Finland Tennis Akatemian toimintaan osallistuminen on erinomainen tapa tukea nuoria urheilijoita."

Gasmet Technologies on korkean teknologian yritys, joka soveltaa Suomen yliopistoissa tehdyn perustutkimuksen tuloksia omassa liiketoiminnassaan.

Yhtiön tuotteet ovat tavalliselle kuluttajalle varsin näkymättömiä, sillä niillä mitataan pääasiassa teollisuuslaitosten, voimalaitosten ja jätteenpolttolaitosten kaasupäästöjä.

Gasmetin eksoottisempia käyttökohteita ovat esimerkiksi ydinsukellusveneiden sisäilman laadun tarkkailu sukelluksen aikana, rahtikonttien sisäilman vaarattomuuden varmistaminen ennen kontin ovien avaamista, leikkausalien ilmanlaatu nukutuksen aikana ja "chemical warfare agents" eli taistelukaasujen detektointi sotatilanteissa tai terrori-iskuissa.

Gasmetin omistaja Petri Jaakkola: "Finland Tennis Akatemian toimintaan osallistuminen on erinomainen tapa tukea nuoria urheilijoita."

Lisätietoja löydät täältä.