Tennisliitto tiedottaa!

27.3.2017

Lue ja tiedät enemmän.

Alla ajankohtaista kilpailutoiminnan infoa.

 

  1. SEURASIIRROT

Seurasiirrot astuvat seuraavan kerran voimaan 1.5.2017. Sekä varsinaiset edustusmuutokset että ulkokauden 2017 sarjatennisedustusmuutokset tulee siis tehdä viimeistään 30.4.2017. Muutos ilmoitetaan www.tennisassa.fi sivuilla omista pelaajatiedoista kohdasta seurasiirrot. Haetut siirrot julkaistaan Ässässä, pelaajatiedoissa 1.5.2017. Huomaattehan, että sarjatennisedustusmuutokset ovat aina voimassa vain yhden kauden!

Teemme toukokuun alussa listan niistä pelaajista joiden vanha seura ei ole hyväksynyt haettua siirtoa (kuittaus puuttuu). Lista laitetaan www.tennis.fi sivuille esille. Seuroilla on tästä 10 päivää aikaa evätä siirto. Mikäli esteestä ei ilmoiteta liittoon 10 päivän aikana, hyväksytään liiton toimesta haetut siirrot. Nämä siirrot astuvat siis voimaan 12.5.2017.

  1. TASOLUETTELO

Seuraava tasoluettelo julkaistaan 11.5.2017.  Siinä on huomioitu tulokset 30.4.2017 asti. Viikonloppu 12.-14.5. pelataan vanhan luettelon mukaisesti, ja viikonloppu 19.-21.5. uudella luettelolla. Yleisessä sarjatenniksessä pelaajajärjestys perustuu aina otteluhetkellä voimassa olevaan tasoluetteloon. Harrasteliigan pelaajajärjestyksessä noudatetaan nyt voimassa olevaa tasoluetteloa.

 

  1. SARJATENNIS JA HARRASTELIIGA

Ulkokauden sarjatenniksen ja Harrasteliigan pelikausi on 1.6.- 20.8.2017.

Sarjatennis: Kaikki vanhat joukkueet ovat automaattisesti mukana sarjatenniksessä. Mikäli vanha joukkue haluaa vetäytyä tai uusi ilmoittautua, tulee se tehdä sähköpostilla osoitteeseen: raisa.tornroos@tennis.fi viimeistään 30.4.2017. Sarjaohjelma on valmiina 15.5.2017. Ulkokauden nousukarsinnat pelataan viikonlopun 1.-3.9.2017 aikana.

 

Harrasteliiga: Kaikkien joukkueiden tulee ilmoittautua mukaan Harrasteliigaan. Vanhat eivät ole automaattisesti mukana. Ilmoittautumiset tulee tehdä viimeistään 30.4.2017 verkkosivun www.tennis.fi/harrasteliiga  kautta.

 

 

 

 

 

 

 
       
  1. KANSALLISET KILPAILUT AJALLE 1.9.-31.12.2017

Kansalliset kilpailut ajalle 1.9.-31.12.2017 haetaan Ässän hakuikkunan kautta 5.-15.4.2017. Muistattehan hakea kilpailut ajallaan Ässän hakuikkunan kautta. Tämän jälkeen haetuista ja myönnetyistä kilpailuista peritään 100 euron maksu.

 

HUOM!
Viikonloput 10.-12.11.2017 sekä 1.-3.12.2017 on varattu sarjatennikselle. Tällöin saa järjestää vain junioriluokkia.
Huomioittehan kilpailuja anoessanne myös, että ulkokauden 2017 sarjatenniksen nousukarsinnat pelataan viikonlopun 1.-3.9.2017 aikana.

 

Haku tapahtuu seuraavasti:

  • 1) Kirjaudu seuran tunnuksilla ÄSSÄän.
  • 2) Mene Kilpailut-Kilpailuhaku, jonne syötöt haluamasi ajankohdan, paina Hae. ÄSSÄ näyttää hakemaltasi ajankohdalta anotut kilpailut. Näin näet onko lähialueelle haettu vastaavanlaisia kilpailuja.
  • 3) Paina Ano kilpailua –painiketta, jolla pääset syöttämään anottavan kilpailun tiedot.

 

  1. KOULUTUKSIA (kilpailunjohtaja ja tuomari)

Kilpailunjohtajakoulutuksia:

 

La 22.4.2017 Jatkokoulutus (Tournament software -ohjelmisto) klo 11-16 Vaasassa.  

 

La 6.5.2017 yhdistetty 1-tason kilpailunjohtajakoulutus ja jatkokoulutus Kaarinassa, klo 9 alkaen 1-tason koulutus joka jatkuu klo 18 asti, jatkokoulutus alkaa klo 14 ja loppuu klo 18 (lounas 1-tason koulutukseen osallistuville klo 13.30-14). 

 

La 6.5.2017 1-tason kilpailunjohtajakoulutus Tampereella.

 

Lisää tietoa koulutuksista: http://www.tennis.fi/koulutus/tulossa+olevat+kilpailunjohtajakoulutukset/  

 

Vuoden 2017 tuomarikoulutukset:

La 6.5.2017 klo 9-16
Paikka: Aktia Arena, Kaarina 
Harjoittelu osana Ulkokauden avaus -turnausta.

Ilmoittautumiset viimeistään 28.4.2017 sähköpostilla: petri.nylund@op.fi  

 

Ti 27.6.2017 klo 13-19
Paikka: Puhos Center ja Kulosaaren ulkokentät, Helsinki 
Harjoittelu osana yleisiä SM-kilpailuja.

Ilmoittautumiset viimeistään 20.6.2017 sähköpostilla: petri.nylund@op.fi 

 

Su 1.10.2017 klo 9-15 Paikka: Kotkan tennishalli, Kotka 
Harjoittelu osana JGP 12v -turnausta.

Ilmoittautumiset viimeistään 25.9.2017 sähköpostilla: petri.nylund@op.fi 

 

Lisää tietoa: http://www.tennis.fi/koulutus/tuomarikoulutus/

 

  1. TYKKIMÄKI TEAM TOUR

Kaudella 2016-2017 hyväksi koettu Tykkimäki Mini- ja Miditennis Team jatkuu sisäkaudella 2017-2018. Kyseessä on joukkuemuotoinen mini- ja miditennissarja, jonka toivotaan olevan helppo askel siirtyä seuran sisäisistä otteluista pelaamaan lähiseuroja vastaan joukkueena ja valmentajan johdolla.  Sarjaa pelataan Etelä-Suomessa ja Kaakkois-Suomessa.

Video lopputapahtumasta: https://youtu.be/i2K7i8_bjBw

Pelipäivät kaudella 2017-2018:

28.-29.10.2017  
16.-17.12.2017 
27.-28.1.2018 
3.3.2018 Yhteinen lopputapahtuma 

Lisätietoja: http://www.tennis.fi/kilpailut/tykkimaki+mini-+ja+miditennis/tykkimaki+mini-+ja+miditennis+team+tour/

ILMOITTAUTUMSET VIIMEISTÄÄN 26.5.2017 http://www.tennis.fi/kilpailut/tykkimaki+mini-+ja+miditennis/tykkimaki+mini-+ja+miditennis+team+tour/ilmoittautuminen/ 7.

7.JUNIOREIDEN SM- LIIGACUP
Junioreiden SM-liigacupit pelataan 21.-23.4.2017. Muistattehan koota joukkueet ja ilmoittautua!

10-vuotiaat pelaavat Kotkassa (Smash-Kotka), 12-vuotiaat Espoossa (EVS) ja 15-vuotiaat Kaarinassa (ÅLK).

Kilpailunjohdon tulee tarjota ilmoittautumisvaihtoehdoksi joko internet-lomake, sähköposti tai puhelin. Järjestävä seura ottaa vastaan ilmoittautumiset. Viimeinen ilmoittautumispäivä ilmoitetaan kilpailukutsussa. Joukkueella on velvollisuus varmistaa ilmoittautumisen perillemeno.

Seuran edustaja ilmoittaa joukkueen. Ilmoittautuessa on nimettävä vähintään kolme pelaajaa sekä kapteeni/yhteyshenkilö.

HUOM! Tarvittaessa pelaaja voi tehdä sarjasiirtoanomuksen kyseistä kilpailua varten sähköpostilla Tennisliiton kilpailupäällikölle viimeistään kaksi viikkoa ennen kilpailun alkamisaikaa. Hakemuksesta tulee ilmetä varsinaisen seuran hyväksyntä. Mikäli haetaan tätä poikkeussiirtoa, ei pelaajalla voi olla voimassa muuta sarjasiirtoa yleiseen sarjatennikseen. Tämä siirto on maksuton.

 

Säännöt löytyvät kilpailumääräyksistä.

8.KILPAILUTOIMINNAN TYÖTEHTÄVÄT

 

Kilpailutoiminnan asioita hoitavat Tennisliiton toimistolla Raisa Törnroos-Heinonen sekä Roope Kailaheimo.

 

Kilpailutoiminnan tehtävistä Roopen vastuulla ovat seuraavat:

  • Tennisliiga ja 1-divari syksystä 2017 alkaen
  • SM-liigacup ja 1-divisioona ulkokaudella
  • Finnish Tour
  • 1-tason kilpailujen myynti- ja markkinointiasiat
  • Business Tennis
  • Hallisarjat ja alueelliset harrastesarjat

Toivomme, että olette yhteydessä suoraan Roopeen mikäli asianne koskee edellä olevia.

 

Mukavaa kevättä!

 

Terveisin,

Raisa Törnroos-Heinonen

Tennisliitto, kilpailupäällikkö