Smashin Piia Suomalaisen pohdintaa tämän hetken pelikunnostaan

4.8.2016 klo 06:00

Piia ja Babolat
Piia ja Babolat

Miten Piian peli on muuttunut?

Haastattelussa Piia Suomalainen

 

Tsekkaa myös turnausvoittajan 12 nopeata valintaa

 

Smashin ykköstykki Piia Suomalainen palasi heinäkuussa Tampereella ammattilaisturnausvoittajien joukkoon. Edellisestä voitosta oli ehtinyt kulua jo neljä vuotta. Heti seuraavalla viikolla Piia eteni Savitaipaleen turnauksen välieriin, häviten senkin vasta niukasti kolmen tunnin taistelun jälkeen.

 

- Erilaiset vaivat ja vammat haittasivat treenaamista ja kisaamista kuluneen neljän vuoden aikana ja siksi tulokset aaltoilivat paljon. Olen kuitenkin jatkuvasti tiennyt ja tuntenut, että pystyn pelaamaan todella hyvin kunhan saan hoidettua paikat kuntoon.

 

Viime vuosien aikana Piian pelityyli on muuttunut ja hän pelaa nykyään huomattavasti rohkeammin ja aggressiivisemmin kuin esimerkiksi 2012 voittaessaan Savitaipaleen ammattilaisturnauksen. Tampereen finaalissa Piia selätti Emma Laineen juuri suoraviivaisen pelin avulla. Erityisesti kovat palautukset ratkaisivat ottelun smashiläisen eduksi.

 

- Olen erittäin tyytyväinen siihen miten olen saanut tänä vuonna siirrettyä jo pidempään treeneissä toimineen pelityylin otteluihin. Nykyään pystyn olemaan tiukoissakin tilanteissa erittäin rohkea ja ottamaan ohjakset omiin käsiin ja tämä on tuottanut hyvin tulosta kesän aikana. Lisäksi olen saanut monipuolistettua peliäni entisestään, mikä on vaikeuttanut vastustajien tekemisiä.

 

Jo yli kymmenen vuoden ajan Piia ja Emma Lainen ovat muodostaneet Suomen kärkikaksikon ja ykkössija on vaihtunut useaan otteeseen. Yrittäjiä on ollut vuosien varrella useita, mutta kukaan ei ole tosissaan pystynyt haastamaan kaksikkoa. Syyskuussa Piian pelit jatkuvat Yhdysvalloissa, joka on maailmaa paljon nähneen pelaajan ehdoton lempimaa mitä tulee turnauksiin.

 

- Viihdyn Yhdysvalloissa todella hyvin. Siellä kisajärjestelyt ovat ihan eri luokkaa kuin mitä muualla maailmassa ja kisoihin panostetaan todella paljon. Kaikki ihmiset ovat aina valmiita auttamaan ja tekevät kaikkensa pelaajien eteen, samoin usein klubien jäsenet ovat valmiita majoittamaan pelaajat koteihinsa ja sen lisäksi että tarjoavat ilmaista majapaikkaa voi heistä saada ystäviä loppuelämäksi. Valitettavasti tämä näkyy kisojen tasossa ja Jenkeissä onkin usein kovempi taso kuin mitä joissakin muissa turnauksissa.

 

Suomessa ollessaan Piia valmentaa muutamia tunteja viikossa Smashissä ja vetää valmentajansa Erkki Viitasaaren kanssa suureen suosion saavuttaneita taktiikkakursseja. Hän kokee, että pystyy antamaan paljon kaikentasoisille pelaajille, kunhan heitä kiinnostaa kilpapelaaminen ja oman pelin kehittäminen. Jo kohta 15 vuoden kokemus kovista kansainvälisistä peleistä on auttanut häntä valmentajana näkemään pelin useita eri ulottuvuuksia eri näkökulmista ja lähestymään valmentamista ohi pinttyneiden ja väsyneiden konventioiden. Smashin kilpajunnujen tilanteen tällä hetkellä Piia näkee hieman ikävänä, mutta tulevaisuuden valoisampana.

 

- Valitettavasti meillä on tosissaan treenaavien kilpapelaajien määrä vähentynyt verrattuna aikaisempiin vuosiin. Muutamia todella hyviä ja lahjakkaita pelaajia löytyy ja toivon että he jaksavat tehdä tosissaan töitä ja saamme nähdä kuinka kovia pelureita heistä tulee seuraavien vuosien aikana. Nuorempien kilpapelaajien osalta tilanne näyttää paremmalta ja siitä joukosta löytyy paljon erinomaisesti treenaavia tyttöjä ja poikia.

 

Täysipainoinen vuosia kestävä harjoittelu saattaa avata joillekin pelaajille mahdollisuuden kiertää ammattilaisturnauksia. Töitä on kuitenkin tehtävä ahkerasti viikosta toiseen, vaikka välillä usko meinaisi loppua.

 

-Vaikka elämmekin kyynisessä yhteiskunnassa, jossa unelmoijat usein lytätään, toivon että lahjakkaat nuoret uskaltavat silti unelmoida ja tähdätä korkealle, eivätkä tyydy pyörimään kansallisissa kisoissa vain puolitosissaan puuhastellen. Jokainen pelaaja ansaitsee sen, että hän saavuttaa oman maksimaalisen pelitasonsa. Sillä ei ole väliä riittääkö tämä pelitaso sitten Grand Slam -voittoon tai Fite Poolin ylimpään lohkoon nousemiseen. Tunnen useita suomalaisia junnuja, jotka eivät ole nousseet lähellekään tätä tasoaan ja heittäneet pyyhkeen liian aikaisin kehään. Harmittaa heidän puolestaan, sillä jossakin vaiheessa elämää he saattavat katua ja ovatkin katuneet tätä.

 

- Iso vastuu tässä asiassa on valmentajilla. Innostamisen ja kannustamisen lisäksi täytyy myös riittää ammattitaitoa ja intoa antaa pelaajalle tarvittavat työvälineet kehittymiseen. Olen ollut onnekas kun olen junnuna ollut ja edelleen olen sellaisten ihmisten ympäröimänä, jotka ovat uskoneet minuun ja tsempanneet jatkuvasti kehittämään itseäni.

 

Piian syksy tulee olemaan kiireinen, vaikka varmoja suunnitelmia ei tällä hetkellä ole lokakuuta pidemmälle.

 

- Tällä hetkellä vain seuraavat neljä kisaa on lyöty lukkoon, mutta tarkoitus on pelata ja kiertää niin paljon kuin mahdollista. Uskon, että pelillisesti rahkeet riittävät huomattavasti pidemmälle kuin $10.000-turnausten voittamiseen. Tahtoisin kiertää enemmän kisoja vuodessa, mikä helpottaisin rankingin parantamista ja avaisi ovia isompiin turnauksiin, mutta tähän tarvitaan enemmän tukijoita.

 

Ammattilaisturnausten lisäksi Piia on koko uransa ajan pelannut aktiivisesti Smashin edustusjoukkueessa. Tulevalla kaudella, joka alkaa lokakuussa, Smashin tytöt lähtevät kirkastamaan viimevuotista hopeamitaliaan.

 

 

12 nopeata valintaa (Piian vastaus tummennettu):

 

1) volley vai drive-volley?

2) plexi vai massa?

3) paksu grippi vai overgrippi?

4) säbä vai futis?

5) Suomi vai USA?

6) Florida vai Kalifornia?

7) kahvi vai tee

8) Sean Connery vai Daniel Craig?

9) lentokone vai juna?

10) ooppera vai baletti?

11) kana vai kala?

12) kirja vai blogi?