Hermanni Tiainen tekee liigadebyyttinsä TÄNÄÄN 18:00 => Finland Tennis Clubilla

5.12.2015

Lue pelaajaesittely täältä!

Hermanni Tiainen on aloittanut tenniksen vuonna 2008 ja sitä ennen harrastanut jalkapalloa ja koripalloa. Tähän saaakka uran parhaita saavutuksia ovat 14-vuotiaiden Suomen mestaruus sekä saman ikäluokan Junior Grand Prix-sarjan voitto, kummatkin viime vuodelta. Uran tähän saakka paras yksittäinen otteluvoitto on tullut Pauli Partisesta, joka on tällä hetkellä Suomen aikuisten tasoluettelossa sijalla 38.

Nyt 15-vuotiaana Smashin SM-liigajoukkueen kokoonpanoon kuuluvan Tiaisen kansallinen ranking on alle 16-vuotiaiden listalla 7. ja alle 18-vuotiaiden listalla 25. Kahden vuoden kuluttua Hermanni näkee itsensä 18-vuotiaiden Suomenmestarina, jolla on lisäksi plakkarissa muutama kansainvälisen ITF-junioriturnauksen voitto. Aikaa näiden saavuttamiseen on vielä paljon ja jos kehitystahti jatkuu nykyisenä, saattavat nämä tavoitteet hyvin täyttyä aiemminkin.

Normaaliviikkona Hermanni treenaa lajia yhdestä kahteen kertaan päivässä ja tämän lisäksi kolmesti viikossa fysiikkaa. Kilpailuja kertyy vuodessa noin. 30, pääosin Suomessa. Kehityksen kannalta on tärkeätä pelata enemmän ja enemmän kisoja ulkomailla ja hankkia tällä tavoin pisteitä kansainvälistä ITF:n juniorirankingia varten ja luonnollisesti kerätä kokemusta tulevia aikuisten turnauksia varten. Ulkomailla kilpaileminen on kuitenkin hintavaa ja vaatii yhteistyökumppaneiden tukea. 

Hermanni on ikäisekseen poikkeuksellisen isokokoinen ja hyödyntää tätä etua mielellään otteluissa. Erityisesti hän kokee saavansa etua syötössä ja ulottuvuudessa. Pyydettäessä kertomaan jotakin itsestään Hermanni mainitsee seuraavaa:

"Olen taitava käsistäni; tenniksessä, kädentaidoissa ja minulla on hyvä huumorintaju."

Tänä vuonna nuorempi Tiainen, jonka isoveli Jussi on vuotta vanhempi ja 16-vuotiaiden rankingissa sijalla 4., on päässyt hyvien edesottamustensa ansiosta mukaan kahteen erityisen hienoon tapahtumaan. Marraskuun puolessavälissä Hermanni palkittiin Finnish Tennis Awards -gaalassa 4000 euron stipendillä hyvistä otteistaan kuluneella kaudella. 

Kesäkuussa "Herminaattori" edusti Suomea yhdessä Roni Rikkosen kanssa Nuorten olympialaisissa Tbilisissä, Georgiassa. 

"Olympialaisissa oli hienoa kaikki; poliisisaattue ja avajaiset, ilotulitukset, hotelli ja tietysti se kun sai edustaa Suomea isossa tapahtumassa. Kentät olivat tosi hienot, kameramiehet kuvasivat otteluani ja paikalla oli jopa pari suomalaista kannattajaa. Kävimme Ronin kanssa myös katsomassa muiden lajien suorituksia ja kannustamassa Suomea mitaleille." 

Marraskuun lopussa Hermanni jatkoi hyviä otteita voittaessaan 16-vuotiaiden Junior Grand Prix-sarjan osakilpailun Finland Tennis Clubilla Myllypurossa. Yksityiskohtaisempaa tietoa hienosta turnausvoitosta löydät täältä:

http://smashtennis.sporttisaitti.com/?x216455=1004259

Kuluvan kauden aikana Smashin kotisivuilla tullaan esittelemään myös muita seuramme lupaavia junioreja.